Posted 20 Oct 2026 · Engineering
Job description
with LibreTranslate
Työpaikan kuvaus
Haemme kokeneita, vanhempia rakennesuunnittelijoita vahvistamaan teollisuuden rakennesuunnittelun osastojamme Vantaalle.
Olemme mukana merkittävissä teollisuushankkeissa sekä Suomessa, että ulkomailla. Tyypillisimmät projektimme ovat metsä-, metalli-, kaivos- ja energiateollisuuden parissa, unohtamatta muut teollisuuden haarat. Kokeneet rakennesuunnittelijamme suunnittelevat prosessin ympärille rakennukset ja rakenteet laadukkaasti siten, että ne vastaavat prosessin vaatimuksia ja huomioivat jokaisen laitoksen erityispiirteet.
Meillä pääset osaksi noin 60 hengen osaavaa ja ammattitaitoista asiantuntijatiimiämme. Projektityöskentelymme perustuu yhteistyöhön. Uskomme, että hyvä yhteistyö edellyttää luottamusta ja halua tehdä töitä yhteisten tavoitteiden eteen, tämän vuoksi haluamme vaalia työyhteisössämme kunnioittavaa, auttavaa ja toisista välittävää ilmapiiriä.
Pätevyydet
Etsimällämme henkilöllä on:
Soveltuvaa tutkintoa, esimerkiksi rakennustekniikan DI tai muu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Opintojen tulee täyttää poikkeuksellisen vaativan betoni- tai teräsrakenteiden suunnittelijan pätevyysvaatimukset
Vankkaa, vähintään noin 10 vuoden työkokemusta rakennesuunnittelusta. Kokemusta rakennesuunnittelusta prosessiteollisuuden projekteissa katsotaan eduksi.
Kokemusta projektityöskentelystä asiakasrajapinnassa ja monidisipliinisissä projekteissa hankkeen eri suunnitteluvaiheista (esi-, perus- ja toteutusvaiheet)
Kokemusta suunnitteluryhmän johtamisesta
Vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
Itsenäistä ja vastuullista työskentelyotetta
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Ohjelmisto-osaamista: erityisesti Tekla Structures, AutoCad, Robot Structural Analysis tai muu vastaava mitoitusohjelma sekä Office-ohjelmistot
Eduksi katsotaan:
Kokemusta tarjoustyöstä
Tehtävässä menestyy yhteistyökykyinen henkilö, joka tulee toimeen ja työskentelee mielellään erilaisten ihmisten kanssa, viestii selkeästi ja on halukas johtamaan suunnittelualan ryhmää hankkeissa
Eduksi luemme myös kiinnostuksen esihenkilötehtävissä toimimista kohtaan tulevaisuudessa
Arvostamme halua oppia ja kehittyä
Muu kielitaito
Lisätietoja
Miksi juuri AFRY?
AFRYllä saat mahdollisuuden syventää ja laajentaa ammatillista osaamistasi sekä mahdollisuuden työskennellä alan huippuasiantuntijoiden kanssa vauhdikkaassa ja kansainvälisessä projektiympäristössä.
Me AFRYllä rakennamme yhdessä kestävää tulevaisuutta ja kehitämme vastuullisia ratkaisuja, jotka palvelevat paitsi asiakkaitamme myös yhteiskuntaa. Työmme on kaikessa monipuolisuudessaan ja kiinnostavuudessaan vaativaa, mutta vastapainona sinulla on joustavan työskentelytapamme takia mahdollisuus yhdistää työ ja vapaa-aika mielekkääksi kokonaisuudeksi.
Teemme työtä sen eteen, että jokainen uusi työntekijä pääsee työyhteisöön mukaan ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Haluatko lukea tulevien kollegojen urapoluista? Tutustu nettisivuihimme: https://afry.com/fi-fi/ura-afrylla
Työsuhde-edut AFRYllä
Kaikkia AFRYläisiä tuetaan lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointieduilla. Etätyössä ja vapaa-ajalla AFRYläisiä suojaa tapaturmavakuutus. Työntekijöillä on oikeus saada apua sairaan lapsen hoitoon. Yhteishenkemme vahvistuu myös vapaa-ajan kerhoissa riippuen toimiston sijainnista. Harrastuksissa vietetään yhteistä aikaa, ja tarjolla on monia mahdollisuuksia crossfit-tunneista golfiin ja lautapeleihin.
Vastuullisuus AFRYllä
Vastuullisuus, kestävän toiminnan edistäminen ja kestävien ratkaisujen luominen ovat osa AFRYn liiketoimintastrategiaa ja kaiken liiketoimintamme keskiössä. Yhdistämällä viimeisimmät teknologiat asiantuntijoidemme huippuosaamiseen luomme asiakkaillemme kestävää liiketoimintaa. Lue lisää vastuullisuustavoitteistamme: https://afry.com/fi-fi/artikkelit/vastuullisuus-ja-kestava-toiminta
Kiinnostuitko?
Lisätietoja tehtävästä antavat Service Area Manager, Ari Kuronen, p. +358500903034, ari.kuronen@afry.com ja/tai Service Market Area Manager, Juha Kastarinen, p. 050-344 48 45, juha.kastarinen@afry.com. Lähetä hakemuksesi sekä CV:si palkkatoiveineen 17.11.2026 mennessä ja liity asiantuntevaan joukkoomme! Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
AFRYllä muutos on työtämme. Muutos kumpuaa rohkeiden ihmisten ja ideoiden kohtaamisista, kun teemme yhteistyötä, kehitämme uusia teknologioita ja sisäistämme haastavia näkökulmia. Näin rakennamme tulevaisuutta. Etsimme aktiivisesti uusia osaajia avoimiin, osallistaviin ja monimuotoisiin tiimeihimme ympäri maailman. Tule mukaan vauhdittamaan muutosta kohti kestävää tulevaisuutta.
Yrityksen kuvaus
AFRY on Euroopan johtavia suunnittelu- ja konsultointiyhtiöitä, joka vauhdittaa muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa. Olemme rakennetun ympäristön, teollisuuden- ja energia-alojen sekä digitalisaation asiantuntijoita, jotka kehittävät kestäviä ratkaisuja tuleville sukupolville ympäri maailman.
Making Future
Pay, skills & work eligibility
Compensation
A clear compensation amount was not identified. Ask the employer for the range, currency, pay period and whether it covers base pay or total compensation.
Location, eligibility & working hours
- Listed work location
- Vantaa, Uusimaa, Finland
- Visa sponsorship
- Not stated clearly
- Relocation support
- Not stated clearly
- Working hours / time zone
- Not stated clearly
Remote does not automatically mean work from any country. A location match does not confirm work authorization, sponsorship or relocation eligibility.
Location & work arrangement
Listed work locations
- Vantaa, Uusimaa, Finland